Ei oikeen tunnu olevan mitään sanottavaa, pää täys asioita joista tahtois puhua jollekki. Kevät on tulossa niinku moni on varmasti huomannukki, mä ootan vaan ajokelejä. Haluun nopeesti eroon tosta loskasta ja kylmästä tuulesta. Kaipaan elämää n.3kk taaksepäin ku kaikki oli ihan täydellistä. Oli luottamus kaikkiin ja kaikkeen, ei huolia ei murheita, oli ihmisiä keneen turvautua. Päivä päivältä kuitenki kaikki alkaa kadota, valitettavasti musta tuntuu että on enää yks ihminen vierellä kenee voin luottaa aina ja ikuisesti. Yks ihminen, joka on luvannu olla ikuisesti mun puolella. Oon kieltämättä ollu tosi tosi huonolla tuulella viimeset kaks kuukautta. Kaikki energia tuntuu menevän siihen ihmisille kiukkuilemiseen ja huutamiseen. Omassa asenteessa on paljon parannettavaa, mut vaikeeta se on. On päiviä, jolloin haluis vaan käpertyä peiton alle ja unohtaa kaiken muun. On päiviä, jolloin oon täysin omissa maailmoissa. Outoja tuntemuksia ja itkupotkuraivareita ilman mitään kunnon syytä. Lapsellista eikö? Sellasta se nykyään on!
Liian myöhään aina miettii mitä on tullu sanottua ja tehtyä. Koskaan ei voi tietää mitä huominen tuo tullessaan ja silti lauotaan ei niin mukavia sanoja ihmiseltä ihmiselle. Aina ei vaan tajua lopettaa ajoissa ja lopulta tajuaa että on tehny suuren virheen. Voi menettää rakkaan ihmisen tai välit voi mennä pahasti solmuun turhien huonojen tekojen takia. Jos oikeesti välittää ihmisestä, kannattaa sanoo se niin pian ku mahdollista sillä huomenna voi olla jo liian myöhästä. On ihmisiä, jotka tajuu laskee kymmenee ennenku sanoo yhtään mitään. Suurin osa taas sanoo mitä sattuu eikä mieti seurauksia. Tottakai, sanot mitä tahansa, joudut silti aina kantamaa vastuun seurauksista. Välien korjaaminen ei oo niin helppoa mitä luulis, eikä ne välttämättä tuu korjaantumaan koskaan. Toisaalta pitää elää päivä kerrallaan, tai niinhän sitä sanotaan. Aina hymy huulilla ja positiivinen asenne päivästä toiseen. Mistä sitä energiaa saa joka päivä, ei ihan ymmärrys riitä.
Hah taas oon täälä kirjottelemassa aiheesta, joka saa mut ihan yli kierroksille. Mun päässä kiehuu tällä hetkellä ihan tajuttomasti ja on pakko purkaa ajatuksia. Mä en vaan kertakaikkiaan ymmärrä miten oon taas päätyny tilanteeseen ja menettäny mulle rakkaimman ihmisen. Tää on jo niinku vähän liikaa, ihmisiä tulee ja menee, mut jos oikeesti välittää ihmisestä ni onks siitä pakko luopua? Aina saan miettiä vastauksia näihin typeriin kysymyksiin ja elän pelkkien kysymysmerkkien ympäröimänä. On aivan liikaa asioita selvitettävänä.
Kieltämättä kyllä, osaan itekki olla se joka pilaa asiat. Mut mä oon ihminen, joka myös katuu tekojansa ja pyytää anteeksi. Mä haluan korjata asiat aina parhaaks, jos oon jonku virheen tehny. Sitä en ymmärrä, että jos on asioita selvitettävänä, ni mikä vittu siinä on ettei voi vastata ku jotain sanon. Aivan sama onko mitään sanottavaa, vois silti olla vähän ystävällisempi ja vastata tai sanoa silleen kauniisti etten halua nyt puhua kanssasi asiasta. Mutta kun ei mene perille. Saa ite jankata asioista ja lopulta ite joutuu luovuttamaan. Ei, mä en ole luovuttaja enkä tule olemaan. Tiedän ihmisillä menee raja jossain ja niin menee myös mulla. Mä tiedän millanen osaan olla ja millanen ihminen oon. Oo sä mulkku mulle ni mä oon sulle. Lupaan et saat aina samalla mitalla takasin. Asioista pitäis osata keskustella niinku ihminen ihmiselle.
Aivan sama miltä musta tuntuu, kunhan sulla itelläs on kaikki hyvin. Kunhan sä ite saat käyttäytyä niinku itse haluat. Hei haloo ihan oikeesti, mä ymmärrän mykkäkoulujen pitämisen parin päivän ajan. Valitettavasti mun loman aikana tapahtu niin paljon vastoinkäymisiä, että mua ihan pelottaa lähtee enää pois suomesta. Mä en voi lähtee enää kauas ilman ihmistä joka tukee mua tilanteessa ku tilanteessa. Mä välitän niin paljon ihmisistä, et niistä ei todellakaan helposti luovuta. Päivän aihe taiski olla se, että osaatko seistä sanojesi takana? Jos jotain sanot tai jopa vannomaan ryhdyt, ni mikset voi pysyä niiden sanojen takana. Aivan sama onko siitä kuukaus vai vuos, mä muistan ne sanat aina. Ei sitä niin vaan voida sanoa että painu sä vittuu mun elämästä vaik vasta sanoinki sulle että en voi luopuu susta enää. Ei välttämättä sanatarkkaan näin mutta esimerkkinä nyt silti. Oi kyllä, mä oon vahva ihminen. Kovin moni ei mua tunnekkaa niin hyvin, että tietäis mitä kaikkee mä oon kokenu ja kestän. Asia on silti niin, et ei voi sanoa ihan mitä lystää, jos ei osaa pysyä niiden sanojen takana. Asiat voi aina selvittää puhumalla, ei auta se ettei suostu puhumaan. Kokemuksen sanalla mä tässä vaan puhun.
Mä en haluais olla ilkee ihminen. Tottakai jokaisella on hyvät ja huonot päivänsä, mut ois hienoo jos osais ymmärtää niitä ihmisen huonojaki päiviä. Välillä tulee sanottua mitä sattuu, mutta jos osaa katua niitä sanoja ja tietää mitä oikeesti sydämessään tuntee ni mikäs siinä sitte. Jos ei tavaks ota ni tottakai voi sanoa mitä haluaa. Jokaisen elämä osaa olla yhtä vuoristorataa, mut toisaalta pitäis erottaa se järjen ja sydämen ääni joissain tilanteissa. Silloinku ihminen on onnellinen ei haluu kokee mitään vastoinkäymisiä vaan haluu pitää asiat kasassa. Haluaa pitää kiinni siitä mikä on tärkeintä ja on valmis tekemään mitä vaan sen vuoksi. Ystävät on niin tärkee osa ihmisen elämää, ettei niistä voi luopua ihan noin vaan. Tai vielä läheisempi ku ystävä, ei siitä voi vaan luopua jos huvittaa. Se ei oo niin helppoa mitä luulis. Et sä voi heittää sun vanhempiakaa roskiin sillonku sä et niitä jaksais katella. Jos sun vanhemmat sanoo sulle pahasti tai on ärsyttäviä, ni et sä silloin jätä niitä kokonaa ulkopuolelle sun elämästä. Sä tiedät millasia ne ihmiset oikeesti on ja millasia ne osaa olla. Tässä asiassa ei oo mitään mitä ei vois ymmärtää, asioita pitää vaan osata ajatella oikeella tavalla. Ei välttämättä mitään hyötyä mun saarnasta, niinku ei yleensä ikinä. Mut oikeesti itteensä voi joskus ottaa niskast kii tai kattoo peilii. Se tekee ihan hyvää välillä, kokemuksen äänellä taas sanon.
2 viikkoa on menny tosi nopeesti, mut toisaalta ihan hyvä vaa. Mulla on ihan kauhee ikävä kotia ja kaikkea sielä. Ei, tässä paikassa ei oo mitään vikaa, mut ikävöin silti kaikkea koti suomessa. Oon ostellu ihan hirveesti kaikkea kivaa ja aurinkoa oon palvonu joka päivä 4-6h rannalla tai altaalla. Lauantai aamuna lähtee lento phuketin kentältä ja aika eroa kun on se 5h ni ollaan suomessa lauantai iltana, vaikka lento kestääki reilu 10h. Jotku päivät ollu ihan kauheita, henkisesti ja fyysisesti, mut muuten ollu ihan kivaa. Teen vielä tarkemman postauksen tapahtumista ja päivistä sit kotona!
